Estetiikan professorin ja uudistajan fragmentaarinen muistelmateos. Hyvä. Olen aina vierastanut elämäkertoja, joissa ihmisen elämästä on väännetty johdonmukainen narratiivi. Elämä ei ole sellaista, eikä ihminen muista elämäänsä sellaisena. Pikemmin juuri näin: pätkiä sieltä täältä, sekavassa järjestyksessä ja etupäässä niitä, jotka aikanaan ovat tunteita eniten kuohuttaneet. Yliopistomaailman arki ja paskamaisuus, jossa kilpailijaa lyödään surutta vyön alle, on antoisaa, mutta myös oman alan ja sen kehittämisen kuvaus. Myös muutamat kirjailijakuva ovat herkullisen raadollisia. Mitä niitä peittelemään, jos kerran on tätä mieltä. Monia tavallisia ihmisiä kyllä suojellaan toteamalla, että jääkööt tässsä mainitsematta. Jos ei kirjoita autofikitiota, vaan haluaa pysyttäytyä ”tosiasioissa”, tässä oiva malli, miten saada elämän makuinen teksti aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti