En yleensä lue runoja. Ne ovat kovin lyhyitä luettavaksi, mutta aika ei tunnu riittävän niiden pohtimiseen. Se olisi kuitenkin tarpeen, että niistä saisi jotain irti.
Tällaisen pikkukirjan lukee hetkessä, mutta sitten se pitää lukea vielä muutamaan kertaan hitaasti uudelleen, että sisältöön saa otetta.
Vaikka tällainen kansien väliin, ja vain sinne, laitettu runous on marginaalista, on runous kuitenkin elämässä vahvasti läsnä. Lauluissa, musiikissa, klassisissa vanhoissa runoissa jne. Itse olen jäänyt koukkuun Juicea lyriikkaan.
Oman tankarunon sommittelu on hauskaa puuhaa ja siihen liittyy sekin ilo, että siinä sitä ymmärryksen ansaa ja kiusaa onkin itse asettamassa toisille, eikä päinvastoin.
Että kai ne kannetkin sopii runoille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti