Tätä teosta on myyty todella paljon ja se on mitä ilmeisimmin hyvin suosittu, jopa pokkarilaitokseen on liitetty ylimääräisiä alkusivuja eri lehdistä poimittuja ylistyksiä varten.
Tarina on melko simppeli: kolme päähenkilöä, yksinäisyyteen pieneen rämemökkiin tullut tyttö ja kaksi poikaystävää, jotka ovat toistensa vastakohtia. Toinen on joka anopin toivevävy, kärsivällinen ja oikeudenmukainen uskomattomiin asti ja toinen taas misandrin toivekohde: rilluttelija, juopottelija, naisten perässä juoksija ja pettäjä.
Nyt paljastan juonta. Jos aiot lukea kirjan, älä lue tästä eteenpäin, vielä.
Rilluttelija poikaystävä tulee murhatuksi ja loppuosa kirjasta keskittyy oikeussalidraamaan, jossa rämetyttöä uhkaa kuolemantuomio murhasta. Tulee kuitenkin yllättäen, 70-luvun Etelä-Karoliinassa, poikkeuksena, vapauttava tuomio, syytön. Kyläyhteisö siis nielee ennakkoluulonsa räme-erakkoa kohtaan ja valamiehistö vapauttaa kiusatun ja hyljeksityn rämeen erakon.
Kirjan viimeinen luku kuitenkin kääntää syyllisyyden toisin päin, yllätykseksi lukijalle. Tähän asti kirja on kuin kuvaamansa ajan ja alueen amerikkalaisten arvojen peili, mutta tämä kääntää kaiken mullin mallin. Ihana erakkomme onkin murhaaja? Vaikka murhattu olisi ansainnut kohtalonsa, emme toki voi hyväksyä murhaa??
Kirjan luontokuvaus on paljossa velkaa amerikkalaiselle Aldo Leopoldille. Yksityiskohtaisen tarkkaa rämeluonnon ja eliöiden havainnointia ja havainnoinnin päälle rakentuvaa syvempää kokonaisuuden ymmärrystä ja filosofiaa ja etiikkaa. Luontokuvaus on kaunista, mutta ei, ainakaan tämän kirjoittajan, eläkkeellä olevan ammattibiologin mielestä, lainkaan vakuuttavaa leopoldilaisessa mielessä. Tekeekö kirja ehkä kaksi karhunpalvelusta? Ensin ihannoin äärimmäisyyksiin suoluontoa ja sen kauneutta, mutta hukkaa sen suojelun faktaperusteet ja oikeuttaa sitten vielä väkivallan ja murhan ratkaisuna. Jos tarkoituksena on soveltaa "julmaa luontoa" ja "biologista perimäämme" perustana tälle viime mainitulle, on tämä jäänyt puolitiehen. Desmond Morrisilta esimerkiksi olisi voinut ammentaa paljon enemmän ihmislajin pariutumiskäyttäytymisen biologiaa ja saada tarinaan paljon särmää mono- ja polygamian suhteesta seksuaaliseen käyttäytymiseemme ja tuohon 70-lukulaiseen kulttuuriin.
Toinen seikka, joka kirjassa vie silmissäni tarinalta sen uskottavuutta on päähenkilön uskomaton kehitys lukutaidottomasta tynnyrissä kasvaneesta tytöstä ympäristöasiantuntijaksi ja arvostetuksi kirjailijaksi ja taiteilijaksi. Viime mainittu olisi vielä uskottavaa, tiedämmehän, että taiteellisuus ja siihen tarvittava herkkyys, voi olla suuressa määrin periytyvää. Yliopistotasoisten ekologian perusoppikirjojen ja huipputason faunistisen nilviäis- ja lintutaksonomian omaksuminen edellyttää vuosien opintoja ja perehtymistä. Myönnän, että jatkuva kenttäharjoittelu ja näytteiden tutkiminen on tässä oleellinen osa, mutta tarvitaan paljon muutakin ja se muu on tässä unohtunut.
Ristiriitainen teos. Toivottavasti sen suuri suosio tekee enemmän hyvää kuin pahaa.
1 kommentti:
Hei, olin lukenut arvostelusi ja mainitsin siitä tämänpäiväisessä tapaamisessa. Iiro luki sen minun puhelimestani ja monet komppasivat sitä. Et varmaan pahastu, koska itse kerroit meille blogistasi. Iiro pyysi vielä kiittämään. Terveisin Liisa Arajärvi
Lähetä kommentti