Antti Tuuri, 2023. Lintujen kesyttäjä, 168 s. Otava. Isbn 9789511466864

 Antti Tuuri on käsittämättömän tuottelias kirjailija. Mieleen tulee, että pohjanmaa on yrittämisen ja omillaan seisomisen maakunta, jossa yrittänyttä ei laiteta. Olen lukenut Tuurin vimmeisimmät romaanit (Levoton mieli, Aavan meren tuolla puolen) ja nyt tämän viimeisimmän. Ja pari muuta. Mutta silti se on vain pieni sirpale Tuurin valtavasta tuotannosta. Ehkä pitäisi kesällä ottaa ja lukea edes Pohjanmaa-sarja ja ehkä, jos aika riittää myös Äitini suku- sarja.

Tämä viimeisin on hauska tarina noin viisikymmentäluvun kylästä, jossa olevaan taloon saapuu kulkumies, joka kertoo olevansa lintujen kesyttäjä. Hän saa pestin kesyttämään talon pääskysiä. Pesti tulee talon isännältä, joka on sodan rikkoma vihan mies, joka ei tule toimeen oikein kenenkään kanssa. Samantapainen on veljensä, virkaheitto pappi, joka on tullut turvapaikkaan veljensä luokse, mutta pyrkii ottamaan isännän elkeitä ja puuttuu kaikkeen. Talon emäntä on nyrkin ja hellan välissä ja talon poika, oikeastaan varsinainen pääosan esittäjä ja kertoja, joutuu väistelemään tässä perhehelvetissä kaikkia, paitsi ehkä äitiään. Poika ystävystyy kesyttäjän kanssa ja saa tältä oppia kesyttämiseen ja näkee myös työn tulokset. Muut uskovat kesyttäjän taitoihin vasta kun pääskysparvi lähtee seuraamaan pois lähtenyttä kesyttäjää.

Kesyttäjä pyrki meditatiiviseen yhteyteen pääskysten emuuhun. Emuu tarkoittaa suomalaisessa kansanperinteessä ja mytologiassa eläinsuvun kantavanhempaa, joka oikein kohdeltuna antaa jälkeläisiään ihmiselle saaliiksi. Tarinan mukaan tämä siis onnistui ja kulkumies oli siis oikea tietäjä.

Tarina on kerrottu varmalla otteella: päähenkilön nuoruus 50-luvulla ja maalla käy eläväksi, samoin kaikki muut henkilöt tulevat kuvatuiksi niin elävästi, että lukija tutustuu heihin kaikkineen varsin hyvin. Sivuja kirjassa on vain hieman toistasataa, mitä näiden tesktinkäsittelyturvokkaisten romaanien aikana voi pitää ansiokkaana ominaisuutena.

Antti Tuuri, 2019. Levoton mieli, 446 s. Otava, isbn 9789511336860

 Tämä taiteilija Arvid Bromsin loppuelämästä kertova teos on kiusallista luettavaa, koska sen päähenkilö on niin vaivaannuttava: epäluotettava juoppo huijari. Siitä huolimatta kirjan saa luettua, vaikkei se mikään nautinto olekaan sujuvasta ja ammattitaitoisesta kerronnasta huolimatta. Koko tarina on kirjoitettu epäsuorana kerrontana jossa on vain päähenkilön näkökulma eikä lainkaan suoraa dialogia.

Tässä ei pääosassa ole taiteen tekeminen ja luomisen tuska, vaan ennemminkin päähenkilön tuskainen elämä. Hänen mielensä ei näytä olevan hetkeäkään aloillaan (jonkinlainen adhd kenties?) ja alkoholismi vielä pahentaa tätä. Vain sairaanhoitajavaimon hätätiloissa piikittämä rauhoittava aine suo ajoittain levon. Ikävä kirja, mutta lukemisen arvoinen.

Antti Tuuri, 2018. Aavan meren tuolla puolen, 222 s. Otava, ISBN 9789511308911

Kertomus ruotsinsuomalaisten elämästä ennen ja nyt tuo ovelalla tavalla eri kertojan äänillä kritiikin niin Ruotsin tapaan kohdella suomalaissiirtolaisiaan kuin nykyisiin ruotsidemokraatteihin ja muihin rasistisiin ja äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Kirja ei ole pätkääkään pitkästyttävä. Päinvastoin eri henkilöiden käyttäminen vuoron perään kertojina ja tarinan kuljettajana tuo mehevyyttä ja monipuolisuutta. Erityisen herkullinen on Petterin, patologisen valehtelijan ja kroonisen epäonnistujan hahmo hänen itsensä kertomana. Ammattitaidolla ja taitavasti kerrottu. Toivottavasti jatkoa seuraa.