Minulla oli onni oppia tuntemaan Claes Anderrssonia, kun asuin kolme vuotta hänen naapurinaan. Hän ei osallistunut kovinkaan paljoa yhteisötalon asioihin, eikä sitä kukaan paljoa odottanutkaan, koska hän oli jo kahdeksankymmentä.
Mutta lukupiiriin hän tuli ja olikin oikea suola siihen ryhmään. Keskustelut muuttuivat välistä todella mielenkiintoisiksi, sillä Claes tunsi paljon kirjailijoita ja kertoi heistä ja omasta kirjoittamisestaan ja kirjoistaan.
Monet tämän kirjan jutuista ja anekdooteista olivat minulle näin ollen jo tuttuja, mutta toki hänen perhe-elämänsä tuli tässä esille hamasta alusta asti, mikä oli uutta minulle. Tätä on verrattu saman tekijän Linkola-elämäkertaan ja väitetty huonommaksi. Minusta tämä antaa kuitenkin kohteestaan hyvän ja monipuolisen kuvan.
Minulle tämän lukeminen oli kuin osa surutyötä, sillä Claesin poismeno aiheutti minussa yllättävän suuren tunteen, vaikka olin tuntenut hänet vain vähän aikaa ja pinnallisesti. Sain hänestä hyvän, ystävällisen ja kannustavan vaikutelman ja sama kuva välittyy myös tästä elämäkerrasta. Tältä pohjalta voin siis suositella sitä kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti