Rebecca F. Kuang, 2023. Babel, mystinen kertomus, 654 s. Teos. isbn 9789523633926

 En ole oikein scifi-harrastaja, mutta tämän kirjan sain lahjaksi ja lupasin itselleni lukea sen. Kirja kertoo kielten kääntämisestä ja kulttuurien välisestä kommunikaatiosta. Tämä on kuitenkin kääritty mystiseen tarinaan hopeatangoista, joille saadaan taikavoimia kaivertamalla niihin kahden kielen sanoja, joiden välillä vallitsee epätäydellinen merkitysyhteys ja erilainen etymologinen historia.

esimerkit ovat kiinan ja latinan, mutta myös muiden kielten väliltä ja ovat sinällään mielenkiintoisia. Ehkä kirjoittaja olisi osannut pukea nämä sanaparit mielenkiintoiseen tarina-asuun ilman hopeamystiikkaakin, mutta luulenpa, että pelko menekin putoamisesta on estänyt tällaisen ratkaisun.

Tarina käy läpi brittiläisen imperiumin, orjuuden ja kolonialismin historiaa nykyajan silmälasien läpi katsottuna. Se onnistuu kuitenkin tuomaan kolmannen maailman näkökulmaa ja paljastamaan imperialismin arroganssia ja julmuutta hyvällä tavalla.

Tarinan päähenkilöinä on neljä nuorta, jotka kaikki ovat "maahanmuuttajia". Ajankohtainen aihe sekin. Henkilöiden ja heidän suhteidensa kuvaus tuo tarinaan dynamiikkaa.

Kääntämisen filosofiaan olisin suonut enemmän valaisua, vaikka Wittgebstein ei kuulukaan 1800-luvun tarinaan suoraan olisi hänen kielifilosofiastaan voinut ammentaa näkökulmia. Nyt todellisuuden ja kielen suhde jää aika triviaaliksi, melkeinpä banaaliksi.

Luku-urakka on aikamoinen, mutta jos tykkää scifistä, voi ollahelpompi nieletävä.

Arvo Aallas, 1958. Pilkkuja meren peilissä, 298 s. Arvi A. Karisto

 Tämä kirja lienee kuulunut vuosikymmeniä lintuharrastajien suosioon. Tai ainakin niiden heistä, jotka ovat retkeilleet Itä-Uudenmaan saaristossa. Itse sain tiedon tästä kirjasta Aspskärin ja Haverön laivaretkellä olleelta oppaalta.

Tarina kertoo lehtitalon työntekijä Alarikistä, nuoresta miehestä, joka lehtien osoitteiden "pistottamisen" (mitähän työtehtävää sana mahtaa tarkoittaa?) lomassa, katselee lounaistauoillaan haikeana merelle ja haaveilee paluusta luontoon ja saaristoon, yksinkertaiseen elämään.

Tuollainen mahdollisuus järjestyykin lintusaarille kesäksi rengastajan apulaiseksi. Todellisuus on toista, kuin haaveissa, mutta kuitenkin hyvin toista kuin kaupunkilaiselämä. Alarik ja hänen kaksi kanssaeläjäänsä saarella kokevat yhdessä vuodenajat, meren, myrskyt ja tyvenet. Linnut ovat yhtenä osana koko ajan mukana ja nuo "ilmameren asukkaat" huutelevat asioitaan, joka luvussa.

Saaren asukkaiden lisäksi tarinassa on iso osa lähistön kalasaaren kalastajilla, ja pienempi myös heidän tyttärillään, tosin vain toisen nuoremman lintuharrastajan mielikuvissa. Osansa on myös majakkasaaren luotseilla ja on myös konnan osa muutamalla, jotka käyvät pesimäaikaan keräämässä lihavia riskilänpoikasia niillä herkutellakseen.

Erikoinen herkku, mutta on muistettava, että viiskymmenluvun loppu oli vielä pula-aikaa. Kaikesta oli pulaa, myös ruuasta. Ajan kuva ja 50-luku on muutenkin hyvin kiinnostava osa kirjaa. Tarinan mukana pääsin palaamaan monella tavalla syntymävuosikymmenelleni ja saaristoon ja satamiin sekä myös rakkaaseen lintuharrastukseen, millaista se oli, ennen kuin minä siihen ryhdyin.

Juha Hurme, 2023. Kenen Kalevala?, 183 s. SKS Kirjat. isbn9 789518583649

 Tartuin kirjaan innokkaasti ja, Juha Hurmeen tuntien, ajattelin, että nyt "paljastetaan", kuinka Kalevala on ryöstetty ja ryöstöviljelty muilta kansoilta tai ainakin heimoilta. Vaan sepä ei ollutkaan se, mikä kirjassa eniten yllätti tai huomiota herätti.

Yllättävintä olikin, miten laajasti ja voimaperäisesti Kalevala on palvellut kansakunnan rakentamisessa ja kuinka kritiikittä sen tarjoama kuva myyttisestä, Suomen kansan muinaishistoriasta, meissä ja nykypäivänkin kulttuurissa edelleen vaikuttaa. Se, että valtaosa runoista kerättiin Karjalasta, Venäjän alueelta, on toki ollut aina tiedossa ja se on kerrottu myös kouluissa. Sekin, että Lönrot sepitti runojen järjestyksen ja väliin sopivia, juonta sitovia omia palojaan sekaan, on ollut yleistä tietoa.

Mutta se, että suullisen perinteen maailmankuva on ollut tyystin toinen kuin kansallisen heräämisen ja kirjallisen kulttuurin, ja se, että kirjallisesti luotu kokonaisuus omaksuttiin pitkälti mukamas aitona Suomen kansan muinaishistoriana, oli minulle uutta ja teki tämän teoksen lukemisesta vaivan arvoista.

Janne Saarikivi, 2023. Jonain päivänä Putinia ei ole - Kaksi esseetä Venäjästä, 112 s. Long Play. isbn 9789527497692

 Nämä Long Playssä alunperin julkaistut esseet ovat Ukrainan sodan takia erityisen ajankohtaista luettavaa. Ne tuovat lukijalle laajan näkymän suureen Venäjän maahan ja sen ihmisiin, kirjoittajan ystäviin sekä hallintoon ja yhteiskuntaan, jotka eivät ole sama kuin ihmiset.

Nämä kaksi kirjoitusta auttavat, ainakin hetkeksi, ymmärtämään venäläistä tapaa ajatella ja elää ja ehkä vähän myös aavistaa, historian pohjalta, miksi nykyinen mielettömyys tuli mahdolliseksi ja miksi se voi jatkua.

Kirja on aika henkilökohtainen ja kertoo paljolti Saarikiven omista matkoista Venäjällä. Henkilökohtaisuus ottaa lukijan mukaan monenlaisiin sattumuksiin ja tuo näkökulmia, jotka avaavat näkymää venäläiseen ajatteluun ja maailmankuvaan. Monet näistä yllättäviä ja hyvin valaisevia.

Janne Saarikivi, 2022. Rakkaat sanat, 274 s. Teos. isbn 9789523632585

 Tämä on toinen Saarikiveltä lukemani kirja. Ensin luin "Suomen kieli ja mieli". Tässä kirjassa suomen kielen ja kielten käsittely jatkuu. Saarikivi esittelee etymologisia riemastuksia ja aikaansaa lukijassa oivalluksia. Sanat kantavat (kulttuurin)historiaa, jota voidaan kileitieteen menetelmin kaivaa esiin kuin arkeologit.

Saarikiven tyyli ja huumori vievät tarinaa kevyesti ja vauhdilla. Jos hän on luennoitsijana yhtä taitava, olen kateellinen opiskelijoille, jotka käyvät hänen luennoillaan. Jos hän nyt sitten nykyhallituksen säästöjen jälkeen enää voi luennoida.

Janne Saarikivi, 2023. Suomen kieli ja mieli, 235 s. Teos. isbn 9789518515534

 Luin tämän myöhemmin ilmestyneen Saarikiven kirjan ensin. Ja hyvä, että luin. Sain motivaatiota lukea muita, sanakirjamaisempia teoksia. Tässä kirjassa on paljon milelenkiintoista kielistä ja kääntämisestä ja suomen kielen erikoisuuksista.

Kirjoittajan mainio tyyli ja epäröimättömyys panna myös itsensä tekstin kanssa likoon saa tekstin tuntumaan aidolta ja todelta. Erityisen mielenkiintoisiksi koin kohdat, jotka käsittelevät kääntämistä kielestä toiseen. Yhtäkkiä ollaan kulttuurien ja historian kokonaisuuksien ymmärtämisessä eikä vain lingvistisissä yksityiskohdissa.

Saarikivi vaikuttaa persoonalta, jolle toivoo runsaasti menestystä ja vaikuttavuutta Suomessa ja muuallakin kulttuurin ja kielitieteen kentällä.