Tartuin kirjaan innokkaasti ja, Juha Hurmeen tuntien, ajattelin, että nyt "paljastetaan", kuinka Kalevala on ryöstetty ja ryöstöviljelty muilta kansoilta tai ainakin heimoilta. Vaan sepä ei ollutkaan se, mikä kirjassa eniten yllätti tai huomiota herätti.
Yllättävintä olikin, miten laajasti ja voimaperäisesti Kalevala on palvellut kansakunnan rakentamisessa ja kuinka kritiikittä sen tarjoama kuva myyttisestä, Suomen kansan muinaishistoriasta, meissä ja nykypäivänkin kulttuurissa edelleen vaikuttaa. Se, että valtaosa runoista kerättiin Karjalasta, Venäjän alueelta, on toki ollut aina tiedossa ja se on kerrottu myös kouluissa. Sekin, että Lönrot sepitti runojen järjestyksen ja väliin sopivia, juonta sitovia omia palojaan sekaan, on ollut yleistä tietoa.
Mutta se, että suullisen perinteen maailmankuva on ollut tyystin toinen kuin kansallisen heräämisen ja kirjallisen kulttuurin, ja se, että kirjallisesti luotu kokonaisuus omaksuttiin pitkälti mukamas aitona Suomen kansan muinaishistoriana, oli minulle uutta ja teki tämän teoksen lukemisesta vaivan arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti