Ensimmäisen osan luettuani tunnistin kyllä heti kirjan tunnelman: ihminen kertoo elämästään, mutta kaikki on yhdentekevää, tapahtumat tuntuvat tapahtuvan kuin jollekin toiselle. Huomiota kiinnitetään vain pintaan. Kertojan tunteet ovat poissa; jäljellä on vain olemassaoleminen.
Päähenkilö on modernin ihmisen prototyyppi. Ei ole uskontoa, ei ideologiaa. Ei ota kantaa yhteiskuntaan ei ihmisiin, kaikki on samantekevää, ihan sama!
Kirjasta ei löydy humanistia, joka sanoisi, että jumalat hylättyään, ihmisen on löydettävä oma eettinen mittansa ja otettava vastuu tekemisistään. Ei päinvastoin, voi vaikka tappaa, vain koska aurinko paistaa liian painostavasti. Tapettuaan ei voi kokea mitään merkitystä muilla ihmisillä, ei edes omala elämällä. Moderni maailmaan ja saman tien perikatoon paiskattu ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti