Deborah Levy, 2022. Omistuskirjoituksia, 219 s. S&S. Isbn 9789515255662

 Tämä trilogian kolmas osa on yhtä viehättävä kuin edellisetkin. Jonkinlaista päiväkirjan, autofiktion ja essee-tyylin vaihtelevaa seosta. Tyyliin olin jo tottunut edellisistä kirjoista, joten tämä ei enää haastanut niin paljon, eikä lukuisien kirjallisten lainausten määrä enää saanut tuntemaan itseään kovin lukemattomaksi. Suhdesotkujen ja avioliittojen läpikäyminen oli samanlaista kuin se aina on oikeassa elämässä, välillä banaalia. 

Tekstissä on paikoin salahuumoria ja joka tapauksessa aavistuksen melankolista seesteistä ja välimerellistä tunnelmaa, joka viihdyttää lukijaansakin. Kovin syvälliseen elämänfilosofiaan teksti ei johda, mutta se onkin syntynyt "keskellä elämää", eikä vasta jälkiviisautena. Ja keskellä elämäähän on useimmiten vähän tylsää ja usein jopa ikävystyttävää - siihen nähden teksti on oivallista.

Antti Tuuri, 2023. Lintujen kesyttäjä, 168 s. Otava. Isbn 9789511466864

 Antti Tuuri on käsittämättömän tuottelias kirjailija. Mieleen tulee, että pohjanmaa on yrittämisen ja omillaan seisomisen maakunta, jossa yrittänyttä ei laiteta. Olen lukenut Tuurin vimmeisimmät romaanit (Levoton mieli, Aavan meren tuolla puolen) ja nyt tämän viimeisimmän. Ja pari muuta. Mutta silti se on vain pieni sirpale Tuurin valtavasta tuotannosta. Ehkä pitäisi kesällä ottaa ja lukea edes Pohjanmaa-sarja ja ehkä, jos aika riittää myös Äitini suku- sarja.

Tämä viimeisin on hauska tarina noin viisikymmentäluvun kylästä, jossa olevaan taloon saapuu kulkumies, joka kertoo olevansa lintujen kesyttäjä. Hän saa pestin kesyttämään talon pääskysiä. Pesti tulee talon isännältä, joka on sodan rikkoma vihan mies, joka ei tule toimeen oikein kenenkään kanssa. Samantapainen on veljensä, virkaheitto pappi, joka on tullut turvapaikkaan veljensä luokse, mutta pyrkii ottamaan isännän elkeitä ja puuttuu kaikkeen. Talon emäntä on nyrkin ja hellan välissä ja talon poika, oikeastaan varsinainen pääosan esittäjä ja kertoja, joutuu väistelemään tässä perhehelvetissä kaikkia, paitsi ehkä äitiään. Poika ystävystyy kesyttäjän kanssa ja saa tältä oppia kesyttämiseen ja näkee myös työn tulokset. Muut uskovat kesyttäjän taitoihin vasta kun pääskysparvi lähtee seuraamaan pois lähtenyttä kesyttäjää.

Kesyttäjä pyrki meditatiiviseen yhteyteen pääskysten emuuhun. Emuu tarkoittaa suomalaisessa kansanperinteessä ja mytologiassa eläinsuvun kantavanhempaa, joka oikein kohdeltuna antaa jälkeläisiään ihmiselle saaliiksi. Tarinan mukaan tämä siis onnistui ja kulkumies oli siis oikea tietäjä.

Tarina on kerrottu varmalla otteella: päähenkilön nuoruus 50-luvulla ja maalla käy eläväksi, samoin kaikki muut henkilöt tulevat kuvatuiksi niin elävästi, että lukija tutustuu heihin kaikkineen varsin hyvin. Sivuja kirjassa on vain hieman toistasataa, mitä näiden tesktinkäsittelyturvokkaisten romaanien aikana voi pitää ansiokkaana ominaisuutena.

Ville Mäkipelto, Paavo Huotari, 2023. Sensuroitu, Raamatun muutosten vaiettu historia, 225 s. Otava. Isbn 9789511452454

 Tämä on sinänsä ihan sivistävää luettavaa. Vakainkin uskovainen saattaa kirjan luettuaan tajuta, että pyhät kirjoitukset heijastelevat kutakin yhteisöä, jossa ne ovat syntyneet ja yhteisöjä, joissa niitä käyttetään. Jumalan sana on kovin inhimillistä ja erehtyminenhän on sitä myös.

Mitään uutta tässä ei sinällään ole. Olen lukenut joskus kirjan Qumranin käärölöydöistä ja jotain myös yleistä myyttien ja kulttuurien historiaa Lähi-idästä. Neitseestä syntyminen ja jeesuksen tai jumalan jumaluus ja sen luonne olisivat tarjonneet paljon repäisevämpiäkin aiheita, mutta tässä pitäydytään tiukasti eksegetiikkaan eli vain raamatun erilaisiin tekstiversioihin ja niiden kritiikkiin ja vertailuun.

Kiva pikku kirja, mutta ei se ateistille kovin paljoa anna. Sinänsä hyvin kirjoitettu ja kuivasta aiheesta saatu sujuva populaarilaitos.

Margaret Atwood, 2016. Noidan sikiö, 355 s. Johny Kniga. Isbn 9789510436370

 Tämä on Shakespearen Myrsky-näytelmä kirjoitettuna nykyaikaan vankilateatteriin. Teattteriffestivaalin syrjäytetty johtaja vetäytyy erakoksi ja ottaa vastaan tehtävän ohjata teatteria vankilassa näyttelijöinä vangit. Samalla hän pääsee toteuttamaan henkilökohtaisen kostonsa hänet syrjäyttäneelle ja ministeriksi edenneelle miehelle.

Tarina pitää otteessaan ja lukeminen sujuu. Ei ihme että Orjattaresi ja Handmade tales tv-sarja ovat olleet suosittuja, jos kerronta on niissä yhtä mukaansatempaavaa. Jännite vähän lässähtää siinä vaiheessa kun tapahtumien kliimaksi ja valmistetun myrsky-näytelmän esitys ja siihen nivottu kostonäytös tapahtuvat. Kyllä sen lopunkin kuitenkin mielellään saa luetuksi.

Oivallinen tapa tehdä Shakespearen näytelmiä tutummaksi tuomalla niitä nykyaikaan.

Deborah Levy, 2021. Elämisen hinta, 142 s.S&S. Isbn 9789515254429

 Tämä on Deborah Levyn autofiktiivisen trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa sijoittui Etelä-Afrikan lapsuuteen ja avioeroon Englannissa.

Tämä osa kertoo yksinhuoltajan elämästä ja kirjailijan uran jatkamisesta. Tässäkin osassa on hienoja oivalluksia ja aforismin kaltaisia tiivistyksiä kirjoittamisen ja oman elämän suhteesta. Aloitettuaan kirjoittamisen vuokraamassaan puutarhavajassa hän alkoi "kirjoittaa ensimmäisessä persoonassa, viitata sanalla Minä ihmiseen, joka on lähellä itseäni mutta joka ei silti ole minä."

Kevyt ja ilmava tyyli preesensissä, jossa menneisyys on yhtä aikaa mukana, on ennallaan. Kirjan ansiona on tämä tiiviys, jonkinlainen verkkaisuus, joka antaa lukijalle aikaa löytää ja oivaltaa.

Kristina Carlson, 2009. Herra Darwinin puutarhuri, 176 s. Otava. Isbn 9789511238812

 Kiinnostuin tästä kirjasta, koska sitä jossain arvostelussa kehuttiin ja kirjan nimi oli biologia kiinnostava. No, petyin. Ei tässä käsitellä Darwinin ja puutarhurinsa käsityksiä biologiasta ja evoluutiosta. Darwin tiettävästi teki kaikenlaisia kokeita myös puutarhassaan. Darwin jää kaukaiseksi kylän kuuluisuudeksi, joka on kylässä asumassa, mutta ei näyttäydy tai vaikuta juuri muutenkaan.

Päähenkilö näyttäisi olevan juuri puutarhuri, joka ilmeisesti Darwinin vaikutuksesta on ateisti kyläläisten kauhistukseksi. Kirjan kieli on selkeää, mutta kerronta kovin poukkoilevaa. Kulloinkin äänessä oleva kertoja on osoitettu aina kappaleen alussa erilaisella fontilla, mutta henkilöhahmoja on paljon ja kerronnan mukana pysyminen vaatii lukijalta liikaa. Tarina jää hajanaiseksi.

Yksi ansio tällä on. Kirjassa on vain 176 sivua. Tässä suhteessa ei ole yliyritetty kuten niin monessa muussa tämän tekstinkäsittelyajan kaunokirjallisesssa tuotteessa.

Rosa Liksom, 2021. Väylä, 269 s. Like. Isbn 9789511399551

 Tämä on sujuvasti meänkielellä kirjoitettu tarina. Sitä on ilo lukea juuri kielen takia. Peräpohjolan murre kuulostaa kotoisalta, vaikken ole sieltäpäinkään. Se murre sopii korvaan. En osaa lainkaan arvottaa onko tämä puhekielinen teksti aitoa meänkieltä vai kirjailijan luomusta - veikkaan ensimmäistä. Kuulen tekstin lukiessani puheena, en koe sitä tekstinä. Jotkut vieraskieliset sanatkin on meänkielisenä puheena tesktissä.

Pääosassa kirjassa on kieli/murre, sitten tyttö, joka muiden tavoin joutuu Lapin sodan alta evakkoon Ruotsin puolelle, ja sitten tuo sota ja sen seuraukset väestölle Lapissa ja Tornionjokilaaksossa. Tytön ja evakkomatkalaisten suhde lehmiin ja hevosiin, jotka kulkevat evakkovaellukselle mukana, on erityisen tärkeä ja läheinen.

Sota-ajan karut olot Ruotsin puolen evakkoleireillä, taudit, sairaudet ja ahdistus vyöryvät päälle. Mutta myös tytön sitkeys, vahva tahto ja usko omiin voimiin vaikuttavat lukijaan. Kerronta on räväkkää ja paikka paikoin myös hauskaa, vaikka tarina on synkkä ja aika ahdistava.

Tarinan lopuksi tyttö ja perhe ja naapurit ja ystävät palaavat poltettuun Tornionjokilaaksoon Suomen puolelle. Tyttö kuitenkin joutuu heitetyksi maailmaan tuntematonta kohtaloa kohti ja kotitila jää taakse ja menneisyyteen.

Anders Rydell, 2016. Kirjavarkaat. Natsi-saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana, 474 s. Gummerus. Isbn 9789512403622

 Tämä on tietokirja. Sen huomaa lukiessaan siitä, että joka luvussa on puuduttavan pitkä selostus, kuinka paljon ja minkälaisia kirjoja on ryöstetty ja minkä natsien organisaation toimesta ja mihin nuo kirjat joutuivat ja mihin ne sieltä taas sodan kuluessa evakuoitiin tai ryöstettiin eteenpäin.

Kirjan kanteen on käännetty ruotsalaislehtien kiittäviä mainintoja, mm. "sivistävä trilleri". Ei oikein osu eikä uppoa. Puiseva historiateos olisi parempi määritelmä. Ryöstötoiminnan pikkutarkkojen kirjausten väliin on kirjattu katsauksia natsi-Saksan tapahtumista ja juutalaisvainoista. Kansallishenkisen hurmaoikeistolaisuuden ja humaanimman liberaalimman ajattelutavan törmäyksen kuvaukset ovat kylmääviä, koska ne saavat ajattelemaan tämän hetkistä laitaäärioikeistovirtausta läntisessä maailmassa. Hirvittää samankaltaisuudet. 

Joka lukuun on myös, yleensä alkuun sisällytetty kirjoittajan kokemusta matkoiltaan juuri kyseisen ryöstöretken tai kirjaston jäljille. Ehkä ne olisi voinut jättää vähemmälle ja kadonneitten kirjastojen ja natsiorganisaatioiden kirjaamista tiivistää reilusti. Ei olisi ollut niin raskas rupeama tämän lukeminen.

Ulla-Lena Lundberg, 2022. Liekinkantajat, 394 s. Teos & Förlaget. Isbn 9789523632998

 Tarina alkaa toissavuosisadan puolestavälistä ja jatkuu Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan aikaan.

Sukutarina kolmessa polvessa Krimin sodasta nälkävuosien kautta ensimmäiseen maailmansotaan ja Suomen sisällissotaan. Tarina tulee kerrotuksi kolmen perheen tai pariskunnan kautta. Keskimmäinen Robert ja Olga ovat suurimman kerronnan kohteena ja heidän elämänuransa ja työnsä kansanopiston eteen nousee yhdeksi pääosan esittäjäksi. 

Lundbergin kerronta on taidokasta ja sujuvaa. Tyylli tuntuu tulevan suoraan noilta menneiltä vuosisadoilta ja asenteet ovat kertojalla kuin suoraan vanhoillisimmasta suomalaisruotsalaisesta eliitistä noudetut.

Kirjan parissa ei pitkästy, vaikka elitistinen näkökulma välillä vaivaa. Köyhälistön ja maatyöläisten osaa kuvataan riittävästi, jotta lukija voi muodostaa tasapainoisempaa yhteiskuntakuvaa mielessään.

Ainoa pitkästymisen kohta on kirjan keskivaiheille sijoittuvat sanasta sanaan kirjatut dialogit,  joista viimeinen on kuvitteellinen kirjailijoiden Dickens ja Lagerlöf keskustelu kirjoittamisesta. Tässä kirjailijan on ollut tilaisuus esittää omia motiivejaan vanhoillisten kaapuun naamioituna.

Olin yllättynyt tässä kirjassa kokemastani elitistien vieroksunnasta, sillä en muista Lundbergilta aiemmin sellaista kokeneeni.