Tämä pieni kirjanen on lämmin ja tarinoiva kertomus eläkkeelle jäävän professorin ja kirjailijan tunnoista. Antti Eskola kirjoitti kirjassaan Vanhuus sosiologina siitä miltä tuntuu tulla vanhaksi ja minkälainen tuo elämänkaaren osa on. Mazzarella kirjoittaa humanistina ja kirjallisuuden tutkijana siitä, millaista on, kun on vanhuuden kynnyksellä ja miten on mahdollista sopeutua eläkkeelle jäämiseen ja miltä se tuntuu. Olen itse samassa vaiheessa kuin hän oli kirjoittaessaan. Olen ollut nyt yli puoli vuotta eläkkeellä. Tästä syystä löydän kirjasta paljon, paljon tuttua ja koettua. Minäkin siis olen tässä asiassa kokemusasiantuntija, joka voisi kertoa nuoremmille, miltä se tuntuu. Mutta kuten Mazzarella, olen jo oppinut, että viisautta on olla tyrkyttämättä tietoa, jonka nuoremmat uskovat jo tietävänsä. Niin, he itse asiassa määrittelevät sen, millaisia vanhat ihmiset saavat olla.
Kirja on kirjoittajansa tavoin lämpimän humanistinen ja antaa varmasti paljon kaikenlaisille eläkeläislukijoilleen - vaikka he eivät sattuisikaan olemaan professoreita. Kirja paranee loppuaan kohti ja erityisesti "loppuyhteenveto ja johtopäätökset" on antoisaa luettavaa. Toivon, että minunkin eläkeläiselämäni noudattaisi tätä kaavaa: vanhetessaan se selkeytyy ja paranee, ja antaa viisaan vaikutelman.
torstai 13. joulukuuta 2018
lauantai 8. joulukuuta 2018
Orhan Pamuk,2014. Kummallinen mieleni, 778 s. Tammi. isbn 9789513187491
Tämä kirja kertoo turkkilaisen Mevlutin ja hänen kahden vaimonsa Rayihan ja Samihan elämän vuosina 1969-2012. Tarina on kudottu kertojan, joka on merkitty graafisella boza-kauppiaalla, ja eri henkilöiden näkökulmasta. Jokainen henkilö on aina merkitty "puheenvuoron" alkuun. Jokaine luku nimetty kahteen kertaan, siis myös alaotsikolla. Näin kirja muistuttaa jotain ikiaikaista kronikkaa, vaikka kertookin nykyajasta ja turkkilaisen yhteikunnan muutoksesta.
Aivan ajankohtainen Atatürkkilaisen ja islamistisen Turkin kamppailu tapahtuu päähenkilön elämässäkin ja jopa hänen kummallisessa mielessään. Tuo kummallinen mieli vie boza-kauppiaan aina uudestan vaeltamaan Istanbulin öisiä katuja ja pitää hänet melankolisen yksinäisenä, mutta myös hyveellisenä ja tasaisena luonteena, joka ei sotkeudu liiemmin poliittisiin tai uskonnollisiin ääriliikkeisiin tai toisaalta epärehellisiin liiketoimiinkaan tavanomaista pahemmin.
Mevlutilla on hyvä ystävä, joka on kurdi, ja joka menestyy elämässään taloudellisesti paremmin, mutta joutuu sittemmin murhatuksi, sotkeuduttuaan liikaa korruptioon. Mevlutin serkut ja sukulaiset menestyvät muuttuvassa Istanbulissa paremmin ja jopa erinomaisesti käyttäessään avautuvia mahdollisuuksia häikäilemättä hyväkseen. Mevlutia he pitävät yksikertaisena ja vähän maalaisena, mutta arvostavat kuitenkin hänen suoruuttaan ja rehellisyyttään. Mevlut itsekin näkee tämän, mutta tiedostaa kuitenkin olevansa onnellisempi kuin muut perheensä ja vaimojensa kanssa.
Tämä kirja on pitkä tarina ja todella runsas ja täynnä pieniä sivutarinoita kolmen päähenkilön elämän lisäksi. Lukukokemus on kuitenkin helppo, koska kirjan alkuun on sisällytetty sukutaulut ja loppuun henkilöhakemisto ja kronikka tapahtumista. Tarvittaessa voi siis halutessaan palata ja tarkistaa asioita. Varsinainen runsauden sarvi tämä opus on. Pamukin Istanbul kirjasta en pitänyt, mutta tämän luettuani ymmärrän, miksi hän on nobelisti.

Tunnisteet:
isbn 9789513187491,
kirjamielipide,
Orhan Pamuk
keskiviikko 5. joulukuuta 2018
Alexander McCall Smith, 2017. Nainen, joka käveli auringossa, 335 s. Otava. isbn 9789511322924
Tämä on kuudestoista Mma Ramotswe tarina. Luin tämän välipalaksi ennen joulukiireitä. Sopii hyvin tällaiseen pimeään ja kylmään aikaan lukea Botswanan kuumuudesta ja kirkkaasta auringosta. Mma Ramotswe on ihan yhtä viisas ja ymmärtäväinen ja hyvän tahtoinen kuin ennenkin. Nämä ovat aikuisten satuja, mutta aina täytyy ihmetellä kirjoittajan kykyä punoa yksinkertaiseen juoneen niin paljon inhimillistä ymmärrystä ja myötäelämistä. Kaunis, pieni pala hyvää tahtoa, joulumieltä suorastaan.
Tunnisteet:
Alexander McCall Smith,
isbn 9789511322924,
kirjamielipide
torstai 29. marraskuuta 2018
Olivier Bordeaut, 2017. Tule takaisin Mr. Bojangles, 144 s. Siltala. isbn 9789522344670
En ole ranskalaisen huumorin ystävä. Jacques Tati on minusta yksinkertaisesti pitkästyttävä. Tämä kirja alkaa hengästyttävän adhd-maisen hulluuden kuvauksella. Perhe, joka elää ja juhlii niin vauhdikkaasti, että lukija on pudota kyydistä. Loppua kohti tarina kääntyy tragediaksi. Suurimmassa huumorissa on aina surullinen pohjavire. Ymmärrän niiät, jotka ihastuvat tähän kirjaan, mutta en olisi lukenut, jos eijokuolisi valinnut sitä lukupiiriin.
Tunnisteet:
isbn 9789522344670,
kirjamielipide,
Olivier Bourdeaut
perjantai 23. marraskuuta 2018
Pertti Lassila, 2013. Ihmisten asiat, 167 s. Teos. isbn 9789518515190
Tämä teos käy läpi ihmisten asioita, avioliittoa, kuolemaa ja elämää ja toteaa, että ne ovat vain ihmisten asioita, ei niistä sen enempää tule. Kertoja on leskeksi jäänyt, vähään ja tasaiseen elämään tyytyvä nainen, joka ei halunnut lapsia omaa elämäänsä häiritsemään.
Kertojan näkökulma on vanhan ihmisen, jolla elämä on jo takana ja oman arvion kohteena. Välillä kerronta toki hyppää lapsuusaikoihin ja jopa nuoruuden poikasystävän näkökulmaan, mutta ihmisen elämän ja asioiden arviointi on kuitenkin se varsinainen sisältö.
Elämä meni niin kuin se meni ja kertoja hallitsi sitä halunsa mukaan, mutta ei saanut aikaa hallintaansa tai pysäytettyä, vaan se kulki hänen lävitseen, jätti jälkensä ja muutti hänet vanhaksi naiseksi. Kerronta on tasaista ja melankolista kuten vanhan naisen hiljainen elämä. En osaa sanoa, onko kertoja tyytyväinen vai onneton, katuvainen vai hyväksynyt elämänsä ratkaisut. Kerronnan verkkainen ja rauhallinen rytmi kuitenkin antaa ymmärtää että päähenkilö on viisas vanhus. Miellyttävä pieni kirja ja lukukokemus.

isbn 9789518515190,
kirjamielipide,
Pertti Lassila
perjantai 9. marraskuuta 2018
Anne Tyler, 2013. Jää hyvästi, 203 s. Otava. isbn 9789511262336
Tämä on kertomus äkillisestä leskeentymisestä ja keskusteluista edesmenneen vaimon kanssa. Dramaturgisesti keskustelut esitetään tässä näkyvänä esiin tulevan kuolleen vaimon kanssa, mutta jokaisessa suru- tai erotilanteessa tulee tutuksi jatkuva dialogi poistuneen kanssa. Tässä on ammennettu noista dialogeista ja vähän väritetty tarinaa. Kirjoittajan kieli ja tyyli on hyvin sujuvaa ja toimivaa, tekee mieli sanoa, että se on liukasta, niin hyvin tarina soljuu, suorastaan juoheasti, tekstiä on aivan nautinto lukea. Aiemmin olen lukenut avioliiton lyhyen oppimäärän ja aikaa sitten aikuisina ja sama mielikuva kielestä ja sen hyvästä kulkemisesta on jäänyt niistäkin muistoksi - jopa niin, että muistikuvaan on jäänyt jotain kiusallisesti ´liian kaupalliseen´ viittaavaa. Ehkä ollaan rajalla, mutta eihän taitavassa kerronnassa ja juonen rakentamisessa ole mitään väärää? Ainakin tämän voisi mielenkiinnolla lukea nuori leski ja kertoa, onko kokemus edesmenneen läsnäolosta ja vierailuista tuttua.
Tunnisteet:
isbn 9789511262336,
kirjamielipide,
Tyler Anne
sunnuntai 4. marraskuuta 2018
Ilmar Taska, 2017. Popeda 1946, 315 s. WSOY. Isbn9789510423424
Kertomus sodanjälkeisestä neuvostomiehityksen alaisesta Virosta on sydäntä särkevä. Päähenkilönä on 6-vuotias poika ja hänen perheensä, joka joutuu stalinismin lihamyllyyn - kirjaimellisesti. Tätinsä pelastuu pakenemaan Lontooseen sikäläisen sotaa edeltävän tuttavuutensa avulla, mutta hänenkin kohtalonsa jää vielä auki kuten hyvin tiedämme voivan käydä nykyäänkin Venäläishallitsijoiden arvostelijoille. Kuusivuotiaan sinisilmäisyys ja herkkäuskoisuus sekä toisaalta elämän ilo ja voima on onnistuttu kuvaamaan todella herkistävällä tavalla.
Stalinismin kauhukabineteilla ei mässäillä, mutta ei toisaalta kaunistellakaan. Vankikaapit olivat todella olemassa, olen itsekin nähnyt sellaiset Vilnan KGB-museossa. Viron kärsimysten tämä puoli on kyllä periaatteessa suomalaisille tuttua asia, mm. Sofi Oksanen on yrittänyt tuoda tätä historiaa suomalaisten tietoon, mutta tällaisia ensi käden tietoja ja elävöittämistä tarvitaan edelleen.

Heikkinen Antti,
Ilmar Taska,
isbn 9789510423424,
kirjamielipide
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)