Samantha Harvey, 2025. Kiertoradalla, 162 s. Otava. Isbn 9789511515883

 Tämä Booker-palkittu omaperäinen romaani on takakanne munkaan ansainnut joukon superlatiiveja. Minussa tämä sai aikaan joukon ristiriitaisia ajatuksia. Jos oli tarkoitus ylistää maapallon kauneutta avaruudessa, se onnistuu vain lukijan mielikuvitukseen ja hyvään tietämykseen avaruusvalokuvista perustuen ja on ristiriidassa avaruusaseman työntekijöiden tylsään arkipäivään ja inhimillisiin murheisiin.

Teksti on sinänsä taitavasti kudottu yhteen arkisten avaruuden tekniikka-asioiden ja fiilistelyn ja toisaalta maapallon suojelusaarnan kanssa, mutta minut se sai lähinnä pitkästymään, ei vakuuttumaan. Onneksi teksti on lyhyt, pienoisromaani, vain 162 sivua.

Arto Salminen, 2003. Ei-kuori, 150 s. WSOY. Isbn 9789510278628

 Lainasin kirjan, koska "Varasto" elokuva perustuu saman tekijän teokseen ja se oli paikoin hauska. Tämä on, jos mahdollista, vielä rujompi tarina laitapuolen kulkijoista. Perheenäiti ja kaksi aikuista poikaa kilpailevat kyynisyydessä ja härskiydessä ja rivosuisuudessa. Tarinaan sisältyy seksuaalista ja muuta väkivaltaa sekä huijaamista ja oman edun häikäilemätöntä tavoittelua. Samaan aikaan henkilöt ovat niin alkoholin ja toivottomuuden syvässä kaivossa, että lukijalle tulee mieleen, että härski ja väkivaltainen machoilu olisi hiukan ymmärrettävää, joskaan ei hyväksyttävää, vaan painavasti tuomittavaa.

Ehkä tämä rujo tarina puolustaa paikkaansa aiheensa vuoksi: tällaisesta porukasta ei usein kirjoiteta. Kirjailijalla on sujuva kynä ja jotkut kielikuvat ovat suorastaan taiturimaisia. On sitä paskempaakin luettu, vaikka tämä kyllä tavoittelee pohjaa.

Esilehdellä mainitaan kirjailijan saaneen avustusta kahdesta lähteestä. Maininnan alle on lisätty tekijän huomautus: "Tämä on apurahataidetta". Indikoinee sitä suuntaa, johon kirjailija haluaa teoksellaan irvailla.

Virginia Woolf, 2025. Mrs. Dalloway, 277 s., Otava. Isbn 9789511519478

 Tämä modernismin klassikko vie mukanaan, vaikka ensin on vaikeuksia havaita, milloin on hypätty yhden henkilön tajunnanvirrasta toiseen. Minkäänlaista saumakohtaa kun ei ole tekstissä havaittavissa. Jotenkin kerronta ja tajunnanvirta kuitenkin hakeutuu uomaansa ja lukija voi vain jättäytyä virran vietäväksi ja ihailla kirjailijan tarkkoja ja herkkiä huomioita.

Rouva Dallowayn kutsujen tarkka kuvaus pitkästyttää aika ajoin, mutta kutsuille osallistuvien mielenliikket eivät. Teksti ei suoraan ota kantaa tai moralisoi, mutta henkilöt ovat moderneja ja vapaamielisiä, paitsi tietysti jotkut heidän vastakohtansa.

Pitäisi lukea enemmänkin klassikoita.

Rutger Bregman, 2024. Moraalinen kunnianhimo, 286 s. Atena. Isbn 9789511489818

 Hyvän historia, Ilmaista rahaa kaikille ja nyt tämä kirja. Bregman osaa ajatella toisin. Tämä kirja on sekä innostava, että lannistava. Innostava, sillä se tuo esiin lukuisia esimerkkejä ihmisistä ja heidän pyrkimyksistään, jotka ovat toteutuneet sitkeällä työllä ja organisoinnilla - ja tuoneet paljon hyvää suurelle joukolle lähimmäisiä. Lannistava, koska oma elämä on jo iltapuolella, eikä suuriin elämän muutoksiin ole enää aikaa tai mahdollisuuksia.

Tämä kirja pitäisikin antaa jokaisen 15-vuotiaan käteen, jotta maailma voisi muuttua heille ja tuleville sukupolville paremmaksi paikaksi.

Sissi Enestam, 2025. Simulaatioteoria, 291 s. Tammi. Isbn 9789520472443

 Kirjan alaotsikkona on "Mitä jos todellisuus ei ole sitä mitä luulemme". Tuohon voisi sanoa, että ihan varmasti ei ole. Meistä itse kukin luulee, mitä luulee, ja todellinen maailma aistiemme ja ennakkoluulojemme takana on toinen, eikä sen hahmottaminen ja kokonaan tunteminen ole helppoa. Voi olla, että se on mahdotonta. Todellisuus on fiktiota ihmeellisempi, sillä fiktion pitää olla uskottavaa, kuten kirjoittajakin lopuksi toteaa.

Simulaatioteoriaa ei ole (vielä), mutta simulaatiohypoteesia testataan tai ainakin yritetään. Se on huono hypoteesi, koska sitä ei voida koskaan falsifioda eli osoittaa paikkansa pitämättömäksi, koska aina voidaan vedota siihen, että simulaation "luoja" on voinut laatia sen niin, ettemme voi havaita olevamme simulaatiossa.

Koko hypoteesi, ja ainakin tämä kirja, lienee saanut alkunsa scifi hahmotelmista, joita on paljon ja suosittuja, populaarikulttuurin piirissä, ja joita kirjan lopussa luetellaan koko joukko "lähdeaineistona". Simulaation ja todellisuuden suhde jää loppujen lopuksi aika ohueksi tässä tarkastelussa. Siitä ei tietysti voi olla tietoa, mutta mikä estää spekuloimasta, kun koko hypoteesikin on vain spekulointia?

Simulaatiohypoteesin lisäksi, vai pitäisikö sanoa: siitä huolimatta, kirjassa on paljon milelenkiintoista populaarifysiikkaa. Esimerkit ovat toki tuttuja, mutta tässä mielelnkiintoisen tuoreesti esiteltyjä.

Chin Ping Mei, 1966. 782 s. Gummerus

Tämä kiinalainen klassikko, jonka tekijästä ei ole varmuutta, eikä tekijää ole käännökseenkään merkitty, oli mainittu Suomi-lehden vanhoja klassikota käsittelevässä jutussa yhtenä kolmesta tunnetuimmasta kiinalaisista klassikoista. Kirjan mainittiin olevan eroottinen. Pitihän se sitten tilata antikvariaatista luettavaksi. Käännös on tehty englannin, ruotsin ja saksan kielisten käännösten pohjalta. Kirjaan liittyy myös pieni selitysosa. Kirjan ajankohta on Kiinan historian 1200-luvulla.

Romaani kertoo Hsi Menin ja hänen kuuden vaimonsa ja lukuisten rakastajattariensa tarinan. Kirjan nimi tarkoittaa luumuoksaista metallimaljakkoa. Kiinasta ja sen historiasta ja tavoista ja kulttuurista avautuu lukijalle melkoinen näkymä ja pitkä taival kuljettavaksi, melkein 800 sivua, ja kyseessä on länsimaita varten tehty lyhennelmä.

Erotiikkaa ja myös murhia ja salajuonia ja yllättäviä käänteitä riittää ja lopussa aika moni vaimoista on kuollut. Itse päähenkilö kuolee kiihkeän elämänsä takia jo nuorena, mutta vaimojen tarina vielä jatkuu.

Joskus on hyvä tarttua kesäaikaan klassikkoon vieraammasta kulttuurista.

Andrus Kivirähk, 2025. Eesti rahva uued jutud, 294 lk. Eksa. Isbn 9789916768303

Kivirähk on saanud minu lemmikkirjanikuks eesti autorite seas. Tema huumor on täiesti omanäoline ning kirjutamislaad ühendab tänapäevase rahvapärimuse ja Eesti ajaloo. Kõik tarkused ja naljad ei avane mulle siiski alati – olen küll välismaalane, kes tunneb veidi Eestit ja eesti keelt, kuid Eesti kultuuri ja ajaloo tundmisest jääb veel puudu.

See raamat on aga suuremas osas kergesti loetav ega nõua lugejalt selles mõttes liiga palju. Esimese loo „Puulased ja tohtlased“ olin juba varem lugenud eraldi väikese raamatuna.

Teine lugu „Vaeslapsi käsikivi“ räägib vaesest teenijatüdrukust, kes jahvatab päevast päeva käsikivil vilja. Vana võlur Soome tark tahab teda aidata ja annab talle võlurätiku, mille abil hakkaks käsikivi iseenesest jahvatama. Tüdruk ei julge seda kasutada, sest kardab, et vana mees tahab teda ära kasutada. Kui kuri perenaine sellest teada saab, satub ta koos võlurätikuga unenägude imemaale ja kaob. Nii saab vaese teenijatüdruku elu lõpuks paremaks.

Järgmine lugu räägib mulla ketrajast, keda on nõiduse abil pannud maisipõllu õitsema. Naaberkolhoosi brigadir tahab kadedusest, et sama tüdruk teeks imet ka kolhoosi põldudel. Loomulikult ei lähe see hästi – nõiast ei saa kolhoosi brigadiri.

„Öised praamireisijad“ jutustab kirjanikust, kelle väga moodne teos trükituna hästi ei müü. Ta sõidab kirjandusfestivalile oma raamatut tutvustama, kuid satub mitmesuguste seikluste järel kummituspraamile, kus õnnestub siiski mõned eksemplarid maha müüa.

„Naljakas härjamüümine“ on õhtujutt, mis paneb seda kuulanud poissi härjast kahju tundma. Poiss usub, et härg jäeti pärast puudele müümist metsa maha, ning tahab teha kõik, et loom päästa. Härga ta ei leia ning vanaema hiljem välja mõeldud õnnelikum lõpp ei veena teda sugugi.

„Kuuvalgel vihtlevad neitsid“ räägib noorest mehest nimega Lembit, kes vaimustub nõidumisest samamoodi nagu tänapäeva noored TikTokist. Lõpuks õnnestub tal näha kuuvalgel vihtlevaid neide, kes on nii lummavad, et ta soovib minna nende maailma ja isegi muutuda nende vihaks, et neile võimalikult lähedal olla. Tema emale on see suur mure – poeg liguneb ämbris ning aeg-ajalt võtab mõni neiu ta välja ja vihtleb temaga oma rindu ja häbet.

„Lopi ja lapi“ on õigupoolest anekdoot või nali, mida on Eestis vist juba kaua räägitud. Siin on see aga jutustatud nii vaimukalt, et pani mind valjusti naerma.

„Rõugutaja tütar“ on omamoodi nõialugu.

„Udumäe kuningas“ jutustab naisest, kes nooruses pääses haldjamäele ja veetis seal oma elu kõige õnnelikuma aja. Võib-olla on see ka unistus pääseda igavast abielust.

„Pikse pill“ räägib talumehest ja samas talus elavast oboemängijast, kes töötab Estonia teatris. Vastamisi on kõrgkultuur ja tavalise tööinimese argipäev, kusjuures lugu on jutustatud viimase vaatenurgast.

„Kuidas seitse rätsepat Loomingut ostmas käisid“ räägib kirjandusajakirjast Looming, mille ostmises nähakse midagi ülevat. Nii muutub seitsme lihtsa rätsepa retk ajakirja ostma humoorikaks vastanduseks kirjandusliku kõrgkultuuri ja tavalise rahva vahel.

„Tontla mets“ kujutab endast omamoodi võlumetsa, millest vanemad ei taha pere pojale rääkida, kuigi poiss seda visalt nõuab. Vanemad näivad olevat kuidagi madude soost, kuid lubavad tal lõpuks metsa minna.

„Tark mees taskus“ jutustab targast mehest, kes osutub soomlaseks. Tema taskusse sattumine tagab peategelasele õnneliku elu koos taskukellaga.

„Vägev vähk ja luhtunud võimalus“ oli minu jaoks mingil põhjusel kogu kogumiku kõige keerulisem lugu. Vähid, Eesti taasiseseisvumine ja veel mitmesugused muud teemad on siin omavahel üsna pöörases segus.

„Vinguv jalaluu“ räägib äraneetud luust, mida paikkonda kolinud õpetaja püüab omakorda nõidusega taltsutada, kuid üsna kehva eduga.

Elisabeth Gilbert, 2022. Tämä kokonainen maailmani, 576 s. Gummerus. Isbn 9789512421732

 Tältä tekijältä olen aiemmin lukenut "Eat, pray, love" kirjan, joka on aivan muuta kuin tämä teos. Se nimittäin on ns. kevyttä kesälukemista, vaikka onkin ehkä vakavaksi tarkoitettua autofiktiota.

Tämä teos on sijoitettu kauas nykyajasta edellisille vuosisadoille ja kertoo Alma Whittakerin ja tämän perheen tarinan. Taustatyöt on tehty ja faktat ovat kohdallaan, ainakin minun ymmärrykseni mukaan ja aikakaudet piirtyvät historiallisine tapahtumineen selkeästi.

Alun tarina Alman isästä ja hänen päätymisestään menestyväksi kasvikauppiaaksi USA:han on herkullista tekstiä. Ironia sai korvissani kuulumaan koko ajan kertojan äänen, kuin maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmissä, - yllätyksiä ja koko ajan tunne, että jotain hauskaa on tulossa.

Alman lapsuus ja aikuiseksi varttuminen on tasaisempaa ja vähemmän ironista, mutta silti hyvin mielenkiintoista luettavaa. Räväkän Alman pariutuminen hauraan ja ilmeisen homoseksuaalin miehen kanssa saa Alman pettymään pahemman kerran avioliitossaan.

Alman isän kuoltua Alma hakeutuu Tahitille, jonne oli aviomiehensä pettyneenä passittanut ja jossa tämä oli sittemmin kuollut. Tämä jakso tuntuu venytetyltä ja jännityksen kerääminen Alman elämän ainoaan seksikokemukseen miehen kanssa, hieman epäuskottavalta. Niin tuntuu myös Alman kyky kirjoittaa Eurooppaan matkaavilla laivoilla ilman kirjojaan ja muistiinpanojaan 40-sivuinen tutkielma luonnonvalinnasta.

Darwinin ja Wallacen referoiminen osana kirjaa saa toivottavasti mahdollisimman monen lukijan ymmärtämään evoluutioteoriaa täsmällisemmin. Ja ehkä muistamaan, että altruismille on uudemmissa esityksissä esitetty täysin päteviä ja empiirisestikin koeteltuja selityksiä.

Hauska kirja, jota oli kiva lukea, ainakin näin luonnontieteilijänä.

Emily St. John Mandel, 2022. Asema 11, 394 s. Tammi. Isbn 9789520439989

 Tämä kuvaus pandemiasta, josta seuraa dystooppinen maailman tila, on mahdollisuuksien tarkastelua, mutta äärimmilleen vietyä.

Harva patogeeni tappaa yhdeksän kymmenestä sairastuneesta. Jos tappaisi, leviäminen loppuisi lyhyeen. Tästä ja monista muista uskottavuuteen liittyvistä syistä, pidin tätä enemmän viihteenä kuin kannanottona ihmiskuntaa uhkaaviin vaaroihin.

Yhteiskuntien ja valtioiden romahtaminen, sähkön ja puhtaan juomaveden ja teollisen ruuan loppuminen, lienevät mahdollisia, mutta eivät todennäköisiä. Lisäksi tilanteen kuvaus kiinnitti kovin vähän huomiota siihen, miten harvat selvityneet ryhmät olivat ratkaisseet nämä käytännön ongelmansa.

Näistä huomioista huolimatta luin tarinaa vaeltelevasta sinfoniaorkesteri/Shakespeare-teatterista sen parissa jossain määrin viihtyen.

Johanna Kukka, Pekka Sauri, 2025. Ihmisyyden rajoilla, Mitä välillemme jää tekoälyn aikakaudella, 323 s. Docendo. Isbn 9789528502371

 Tämä kirja kertoo paljon tekoälystä, mutta vielä enemmän suhteestamme siihen ja toisiimme. Vaikutelmaksi jää, että jos olet ollut huolestunut tekoälyn kasvavasta vallasta, ei ole syytä huoleen. Ainahan voi vetää tekoälyltä töpselin seinästä...

Tekoälyltä puuttuu kehollisuutemme, ja sitä myöten kyky ymmärtää meidän tapaamme käsittää maailmaa. Itse olen ainakin toistaiseksi ajatellut, että tekoäly on vain hyvin kehitelty tietokoneohjelma eikä muuta. Kysymystä teoälyn tietoisuudesta olen pitänyt absurdina juuri kehollisuuden puuttumisen vuoksi. Tässä kirjassa sitäkin käydään kiitettävästi läpi.

Kirjassa on myös paljon tarkastelua ihmisenöä olemisesta ja suhteistamme ihmisinä. Hyödyllistä ja avartavaa pohdiskelua, vaikka joillakin kohdin putosinkin kärryiltä.

Claire Keegan, 2024. Kasvatti, 83 s. Tammi. Isbn 9789520461102

 Tämä pieni minikirja, pienoisromaani tai novelli, on minimalistinen myös tyyliltään. Tarina kerrotaan noin kuusivuotiaan lapsen silmin. Tämä pääsee kesäksi sukulaisten luo parempiin oloihin. Kesätalossa ei ole lapsia; pariskunta on menettänyt ainoan poikansa onnettomuudessa. Petalin kotona on vanhempien lisäksi liuta sisaruksia ja lisää tulossa.

Aluksi Petal on sulkeutunut ja peloissaan, mutta vähitellen hyvinkohtelu saa hänet avautumaan ja voimaan aina vain paremmin. Paluu syksyllä kotiin on pienelle tytölle raastavaa. Ero sisaruksiin on suuri, mutta palaaja ei sorru kiusaamaan sisariaan. Kaipuu läheisyydestä ja hyväksymisestä saa hänet juoksemaan vielä kerran sijaisisän syliin, ennen tämän lähtöä takaisin.

Vaikuttavaa, että reilun kahdeksankymmenen sivun teksti ja kuusivuotias päähenkilö pitää lukijan näin lujassa otteessa.

Elizabeth Strout, 2026. Haluan kuulla kaiken, 333 s. Tammi. Isbn 9789520467142

 Luin joku aika sitten uudestaan Olive Kitteridgen. En juuri koskaan lue mitään kirjaa toista tai useampaa kertaa. Stroutin kirjalijalaatu on sellainen, että jopa minä pystyin lukemaan kirjan toiseen kertaan ja nauttimaan siitä. Tuntui jotenkin, siltä, että kirjailija kuvaa kahta tasoa todellisuutta: ensin tavallista arkeamme ja sitten toista piilotettua, tai salaista, vain pilkahtelevaa totuutta, joka kätkee jotain, mikä kuitenkin on tunnistettavaa. Ahdistusta, turhautumista, seksuaalisuutta tai hyväksikäyttöä tai jopa jotain rikollista.

Tässä kirjassa nuo kaksi tasoa ovat myös koko ajan kuvattuina. Arki ja pinta sekä toinen, henkilöiden tajunnan ja oman ajatelun ja tunteiden taso. Reaalimaailma ja tunteet ja se, miten niistä muodostuu ihmisen elämä.

Tähänkin kirjaan sisältyy yksi murha ja sen selvittäminen ja seksuaalisia jännitteitä ja ihmissuhteita. jotka ahdistavat tai ihastuttavat ja muuttuvat ajan ja kirjan kuluessa.

Loppujaksossa ikään kuin kerrataan henkilöhahmoja, jotka ovat olleet esillä koko Stroutin pitkässä tuotannossa, ja jätetään heille hyvästejä harvinaisen idyllisen ja onnellisen lopun myötä.

Taattua laatua, kannattaa lukea.

Eila Kilpinen, 2025. Unen kalastaja, 319 s. Momentum Kirjat. Isbn 9789524171656

 Olen tavannut Eilaa jo useiden vuosien ajan Vuosaaren kirjaston lukupiireisssä. Eila on sanavalmis ja reilun tuntuinen nainen. Yli vuosi sitten tammikuussa ensimmäisessä kevään lukupiirissä hän kertoi kirjoittaneensa joululomalla kirjan ja allekirjoittaneensa kustannussopimuksen.

Ajattelin silloin, että Aviador on taas huijannut rahat yhdeltä hyväuskoiselta, joka uskoo olevansa kirjailija. Kustantajalta pitää ostaa 200 kirjaa, eikä myynti todennäköisesti koskaan korvaa tuota menoa. Toisinhan siinä kävi, onneksi. Kirjasta on otettu jo kolme painosta. Sain ostettua kirjan Eilalta vasta pari lukupiiriä sitten, kun ei ollut osuttu yhtä aikaa paikalle ja Eilan julkkareihin en päässyt.

Perustamassani asuintaloni lukuöpiirissä Claes Andersson kertoili kerran ajatuksiaan lähitulevaisuuden näkymistä ja kansalaiskirjallisuudesta, jonka uskoi syntyvän, kun (oma)kustantaminen on tullut niin helpoksi. Tuohon aikaan internetttiäkin vielä ajateltiin ihmisten yhdistäjänä ja vastakohtaisuuksien lieventäjänä. Sen nykyinen paska-aalto ei ollut vielä rajähtänyt kaikkien silmille. Claes näki edessään kansalaisten julkaisevan kirjoja omastaa elämästään ja arjestaan ja lisäävän näin yhteistä hyvää.

Eilan kirja ainakin lisää yhteistä hyvää, niin kuin Eilakin, sitkeä taakan- ja vastuunkantaja, joka ei väisty eikä väsy, jos lähimmäinen tarvitsee tukea. Vuosien varrella sain aika ajoin kuulla Eilan tosi raskaasta omaishoitajan arjesta. Tuon arjen kuvaus onkin tärkeimpiä tämän kirjan asioita. Toki Eila on myös elänyt uskomattoman moninaisen elämäntaipaleen sitkeänä 50-lukulaisena naisena ja perheenäitinä. Näin sen koin luettuani. Kirjan autofiktiivisyys on selvää, vaikka päähenkilöllä, Anneli Kivikolla, ja todennäköisesti myös muilla henkilöillä, onkin eri nimi, kuin todellisuudessa.

Kirjan lopulla esiin nouseva Eilan kamppailu Theodicean kanssa oli minulle yllätys. Itse olen tuon painin käynyt yli viisikymmentä vuotta sittten ja päätynyt samaan lopputulokseen: jumalaa ei ole. Vielä yksi syy lisää kunnioittaa Eilan sitkeyttä.

Balli Kaur Jaswal, 2021. Eroottisia tarinoita Punjabilaisille leskille, 354 s. Sitruuna. Isbn 9789527343357

 Pitkään aikaan en ole lukenut näin hauskaa kirjaa. Tarina imaisee mukaansa ja kantaa loppuun asti. Tapahtumat on sijoitettu Lontooseen, jossa on vahva sikhiläinen yhteisö. Tarinan päähenkilö on vapaamielinen, länsimaistunut Nikki, joka on isänsä pettymykseksi keskeyttänyt oikeustieteen opintonsa ja päätynyt työntekijäksi irlantilaisbubiin ja ottaa vastaan ohjaajan toimen Punjabilaistemppelin opistossa ohjatakseen luovaa kirjoittamista. Ohjattavat eivät kuitenkaan, suurin osa, taida lainkaan lukemisen tai kirjoittamisen taitoa. Tarinan kerronta heiltä kuitenkin sujuu ja kurssilta löytyy sopiva sihteeri kirjoittamaan tarinat ylös Punjabin kielellä.

Alusta asti leskien tarinat ovat eroottisia, suorastaan pornografisia, mutta ne voimaannuttavat kertojiaan ja saa heidät vapautumaan ja kertomaan aina huimempia tarinoita. Koska tämä pornografia on naisten kirjoittamaa, se ei ole niin vaivaannuttavaa ja tylsää kuin "main stream" pornografia, ja saa lukijansa naurahtelemaan leskille, jotka kerrankin saavat irrotella. Pornoilu ja sen salailu nostaa sopivasti esiin lontoolaisen ja sikhi-yhteisön eroja vapaamielisyyden ja konservatiivisuuden välillä.

Kirjan tarinassa on myös dekkarimainen murhatarina, joka selviää enemmän tai vähemmän päähenkilön avulla ja myös Nikkin ja siskonsa Mindin avioituminen näyttää järjestyvän joko "järjestettynä" tai spontaanisti.

Hyvän mielen kirjallisuutta, mutta ihan taitavaa sellaista.

Asko Sahlberg, 2024. Pompeius, 463 s. Like. Isbn 9789511370512

 Pilatus ja Herodes ovat Sahlbergin aiemmat antiikin Rooman aikaiset historialliset romaanit. Tässä uusimmassa Sahlbergin vakaa ja sujuva kerronta on entisellään, jollei jopa parempi. Kirjan lukeminen on viihdyttävää ja samalla ehkä myös vähän sivistävää - käsitteleehän se historiaa, jolla on merkitystä meidän päiviimme saakka.

Jos demokratian perinteet ovat kreikkalaisilta kaupunkivaltioilta, niin demokratian haastaminen poliittisilla salajuonilla ja päätyminen diktaattoreiden vallan alle on mitä suurimmassa määrin peräisin Rooman tasavallasta. Varsin ajankohtaisia teemoja juuri nyt.

Sikäli kuin pienellä Wikipedian tarkastuksella voi päätellä, Sahlberg on suurimmalta osaltaan pitäytynyt faktoissa. Tarinaan on tietysti luotu lukuisia mieleen jääviä ja eri tavoin vaikuttavia sivuhenkilöitä. Pitkästä aikaa oli kiva lukea vanhaa hyvää romaanitaidetta.

Terhi Törmälehto, 2024. He ovat suolaa ja valoa, 349 s. Otava. Isbn 9789511447597

 Kaksi fundamentalistikristittyä, tms. evankelikaalia, kaksi suomalaista naista, matkustavat Israeliin tukemaan juutalaisia ja heidän valtiotaan ja Jeesuksen toista tulemista.

Todella tympäisevä aihe kirjalle, johon en olisi ollenkaan välittänyt tarttua. Luin sen kuitenkin, kun se oli lukupiirikirjaana. Yllätyin, että lukeminen ei ollut sen suurempi kärsimys. Naisista toinen pysyy ekstreemissä uskossaan ja osallistuu palestiinalaisia vastaan suunnattuun hyökkäykseen siirtokunnan juutalaisnuorten kanssa. Toinen taas rakastuu juutalaismieheen, joka on sekulääri ja vapaamielinen. Sukupuolitauti ja synnin tunto saavat naisen, ilmeisesti, tulemaan järkiinsä, tai ainakin toisiin ajatuksiin.

Kirja onnistuu demoamaan juutalaista ja kristillistä ääriajattelua kahden eri tavoin käyttäytyvän naisen kautta. Lukija tulee lopulta jotopäätökseen, että jos juutalaisella puolella isokin osa ajattelee näin, ei palestiinalaisten ongelmaan heidän puoleltaan ole koskaan tuleva mitään järkevää ratkaisua.

Anne Moilanen, 2025. Uhma, 195 s. Johny Kniga, Isbn 9789523622494

 Tästä kirjasta oli sen ilmestyessä useita lehtijuttuja (esim,), joista jäi mieleen, että kirjoittaja on tehnyt "räväkän" kirjan, jossa seksistä puhutaan naisen näkökulmasta ja suoraan. Naisen seksuaalisuudesta ovat naiset ilahduttavasti kirjoittaneet yhä enemmän ja suorempaan. Mikäpä voisi olla miehille enemmän tarpeen?

Jossain mainittiin kirjan olevan "häpeämätön". Hassua, kun juuri sitä ikiaikuista häpeää kirjoittaja yrittää väistää. Kirja on pikemminkin hävyllinen suorassa naisen seksuaalisuuden ja toiveiden kuvauksessaan. Miehet lienevät kuvanneet omaa osaansa vastaavasti jo kauan, vaikka juuri nyt ei muistukaan mieleen "rehellistä esimerkkiä".

Kirjassa kuvataan eronneen keski-ikäisen Marian elämää eron jälkeen. Miessuhteita ja uusia pettymyksiä. Avioliiton kuvausta ja eron jälkeistä epätoivoa ja laastarisuhteiden hakua. Arvostin kuitenkin ehkä eniten lapsuuden muisteluita, jotka osuivat siihen, vielä 70-luvullakin voimakkaana eläneeseen, perinteeseen, ettei lasta pidä kiitellä tai kannustaa, vaan moittia ja rangaista.

Ihan hyvä kirja. Toivottavasti kirjan maine saa monet muutkin sen lukemaan. Siinä kun kyllä on muutakin sisältöä kuin pillun nuolentaa.

Gianni Solla, 2024. Ystävyyden oppimäärä, 248 s. Otava. Isbn 9789511479567

 Tämä on kirja II maailmansodan aikaisesta Italiasta, fasismista ja juutalaisten kohtaloista siellä. Tämä on myös kirja kolmesta nuoresta, joiden elämät kietoutuvat toisiinsa ja vaikuttavat ratkaisevasti kohtaloihin. Davide ja Nicolas ystävystyvät, vaikka Nicolas on kylään fasistien keskelle karkotettu juutalainen. Molemmat ihastuvat kylän tehtaan tyttöön, Teresaan, ja tekevät lopulta molemmat tälle lapsen. Elämät ajautuvat erilleen ja kohtaavat taas vuosia myöhemmin.

Davidesta kehittyy Nicolaksen ihailija ja sen myötä luku-, kirjoitus- ja esiintymistaitoinen. Hänestä tulee stand up esiintyjä, joka menestyy, koska esitykset ovat niin "tosia".

Aluksi alettuani lukea pelkäsin, että taas jotain sotaa kokemattoman kirjoittajan holokaustipornoa (vrt. Poika raidallisessa...), mutta onneksi näin ei ole. Joissakin kohdin tunsin kiusaantumista, enkä jaksanut uskoa tarinaan, mutta lopulta Daviden kehittymisen, ajattelun ja psyyken tarkka kuvaaminen vei mennessään ja sai minut lukemaan, tyyytvväisenä, loppuun.

Matias Riikonen, 2019. Iltavahtimestarin kierrokset, 130 s. Teos. Isbn 9789518519655

 Mitähän tästä pikku kirjasta sanoisi. Kiva luettava. Ei tapahdu oikeastaan mitään, mutta silti kerrotaan, paljastuu, paljon. Ympäristön kuvaus on tarkkaa ja luovaa. Aina samaa reittiä kulkevaa päähenkilöä haluaisi kuulla enemmänkin omasta elämästään.

Kävelykuvaukset ovat aikajärjestyksessä, paitsi vuosi 2015, jossa joulunaika tulee ennen muita. Lienee virhe?

Kiva pieni kirja.

Hannu Juusola, 2024. Israelin historia, 432 s. Gaudeamus. Isbn 9789523452749

 Israel/Palestiina lukupiiriin oli luettavana kaksi tietoteosta: Rashid Khalidin, palestiinalaisen teos satavuotisesta Palestiinan historiasta Israelin vallan alla. Ja tämä suomalaisen asiantuntijan perusteellinen teos. Khalidin teoksen ansio on sen kirjoittajan oma palestiinalaisen näkökulma tapahtumiin, jota harvoin tiedodtusvälineissä ainakaan yhtään syvöllisempänä ja ilman Israeliin myötämielisesti suhtautuvien kommentteja tapaa.

Jos pitäisi suositella näistä jompaa kumpaa tai hyvää, perusteellista yleisesitystä aiheesta, päätyisin Juusolaan. Yhdessä nämä kuitenkin muodostavat toisiaan täydentävän ja todella vahvan lukupaketin. Lukeminen saattaa olla vähäbn tavallista hitaampaa, ainakin tässä iässä. Se johtuu sittä, että tapahtumiin liittyvät omat muistikuvat nousevat esiin ja kertautuvat tekstin myötä ja, toivottavasti, täydentyvät tarkemmilla tiedoilla taustoista.

Tulee myös muita ahaa-elämyksiä. Minulla esim. se, että puolueiden kehitys - vasemmiston erkaantuminen työväestä ja muuttuminen koulutetun väen etupäässä kannattamiksi ja oikeistopopulismin nousu - ovat tapahtuneet Israelissa samaan tapaan ja ehkä jo varhemmin kuin Euroopassa. Thoma Pikettyn Pääoma ja ideologia teoksessa puolueiden samankaltaista kehitystä käydään läpi eri puolilta maailmaa. En muista oliko Israel mukana noissa tarkasteluissa, mutta kehitys on noudattanut samoja suuntaviivoja, eikä siis ole ollut vain Israel/Palestiina alueeen ja konfliktin muovaamaa.

Teemallinen lukupiiri aiheenaan Palestiinan kysymys näyttää olevan hyvä ja antoisa idea.